Tulin tuossa perinteisellä iltalenkilläni todenneeksi, että on ainakin kahdenlaista yksinäisyyttä.

On ihanan rauhaisaa, levollista ja rentouttavaa yksinäisyyttä, ja sitten on sitä kiduttavaa ja piinaavaa, rauhatonta, suorastaan huutavaa yksinäisyyttä. Nämä molemmat tuntuvat myös, ainakin minun kohdallani olevan sidonnaisia valoisuuteen ja pimeyteen. Kun pimeä laskee hervottoman ahterinsa minun pienen maailmani päälle sen värit tukahduttaen, saa se myös minut useimmiten kuristumaan omiin ajatuksiini.

.. Ei se kyllä aina. Joskus sitä jaksaa hymyillä, vaikka seisookin pimeällä hiekkatiellä mutakuopassa ja takaa tulee tuhatta ja sataa hirvittävän iso monsteriauto, eikä ehdi väistää.

Kumma juttu, miten minä aina vain päädyn päivittämään tätä, kun tuntuu pahalta ja/tai/blaa potuttaa. Kuten nytkin.

Eilinen ilta oli ehkä surkeimpia elämässäni. En ole varmaankaan ikinä tuntenut itseäni niin yksinäiseksi.

En minä yleensä tunne itseäni yksinäiseksi. Yleisesti ottaen olen tyytyväinen omaan tilaani. En ole kaivannut mitään 'vakavampaa' kenenkään kanssa, olen tullut toimeen itseni kanssa. Ja eilen.. Yllätin itseni. Minä olen [saakelihittohimskatti] epätoivoisen riiippuvainen [en käytä sanaa 'ihastunut', se on YHHH] ystävääni. Joka sitten istui koko eilisen iltapuolen toisen ystäväni kainalossa

Ja nyt istun kotona, katselen Power Rangersia ja itken.

Mmm'h. Tuntuu sinänsä merkityksetömältä kirjoittaa - eihän minua täällä kukaan käy tsekkailemassa.
Toisaalta.. Kirjoittamisella on tunnetusti verrattoman terapeuttinen vaikutus. Siispä. (:

Niin. Minulla on ollut sellainen pienimuotoinen ja järjetön ihastus syksystä asti. Ensimmäisestä amiskoulupäivästäni.  Hölmöintä tässä on ehkä se, etten ole kiinnostunut kenestäkäänn sitten neljännen luokan. Ja nyt.. Luulin jo päässeni pakkomielteestäni eroon. Ajattelin sen olevan laantumaan päin, haihtuvan savuna ilmaan. Mutta eiii! Minä sosiaalivammaisena ja tunnerampana en osaa käsitellä edes itseäni, saati sitten muita tältä kantilta. Voi kyllä, minä olen mitä parhain manipuloija ja perseennuolija, osaan jutella mukavia ja olla melkeinpä hyvä kaverikin. Mutta kun kyseessä on jokin tähän lokerikkoon sijoittuva tapaus, minulla menee kilo vehnäjauhoja housuihin ja pupujussi suuhun.

.. Ja tietenkin tämä ihastuttava otus on kanssani samaa sukupuolta. Etteivät vaan asiat pääsisi missään tapauksessa muuttumaan helpommiksi! ÄÄÄRHGHDKAA.

En halua olla minä.

Juuri niin, kemiaa. Ei mitään kovin vaativaa, sähkökemiallisia pareja ja muuta potaskaa. Ja kahvitaukokin, joten ei hätää, tällä tytöllä on vuodatusaikaa runsaat viisitoista minuuttia. Hohah! Siinä ajassa ehtii kirjoittaa viisitoista itsenäisyyspäivän puhetta ja työhakemukset kaupan päälle.

Niin tosiaan. Kesätöitäkin pitäsi etsiä, ellei halua koko kesää kotona nysväillä. .. Hmm. Kieltämättä kiehtova vaihtoehto sekin. Kiehtoisi vielä enemmän, jos sana 'koti' käsittäisi vain minun ja minun ja minun välisen yhteiselon. Mutta eiiiii.

Ajattelin tuossa ensin, että tulen vain poistamaan noita vanhempia kirjoituksia. Ensimmäisen, toisen ja muutaman. Mutta toisaalta - miksi? Vaikkakin ne ovat ehkä typeriä, noloja ja mitäänsanomattomia, voi niistä ehkäkenties havaita jonkinlaista ja moista kehitystä. Hmmmmmmmhhh? VOI OLLA.

Hihii! Kesä tulee, minulla on kivat kengät. ♥

Tänään on taasen ollut Hiljainen Päivä. Kyseiset päivät ovat niitä, jolloin en jaksa reagoida mihinkään, en kuunnella ketään enkä tehdä mitään. Ne tulevat yleensä kausittain, kerran tai pari vuodessa. Vaellan vailla päämäärää paikasta toiseen, puhun pehmoisia ja käytän aivokapasiteetistani ehkä kahta prosenttia. Noin sosiaalisella puolella, tarkoitan. En katso ketään silmiin ja vastaan lyhyesti. Suoraan sanoen käyttäydyn siis juuri sillä tavalla, jota itse eniten inhoan. Olen kuin takapulpetin Pena; huppu päässä, hiljaa ja tuhisee omiaan. Sitten kun se vihdoin avaa suunsa, ei kukaan saa selvää yhtään mistään. Ei niin MISTÄÄN.

Ei tämä sinänsä minua häiritse. Kanssaihmiset eivät vain ilmeisesti suuremmin nauti seurastani näinä aikoina. Itse mieluusti pakkaisin parit pikkelssileivät ja naminamit ja jolkottaisin Japaniin. Lähettelisin sitten kaikille ruotsinkielisiä juhannustervehdyksiä ja soittelisin "kuule minun räkäinen nauruni"-puheluita. Ikävä kyllä tässä yhteiskunnassa ei tälläisiä vapaa-ajan harrasteita arvosteta. Nyky-yhteiskunta pitää pysyvistä ja kiinteistä arvoista ja asenteista, kaikelle pitää olla perusteet ja periaatteet. Koulutus, työ, parisuhde, pari penskaa, perheauto ja omakotitalo. Kesällä mennä mahdollisesti vuokramökille, joka sitten myöhemmin ostetaan omaksi ja laitetaan nätiksi. Koira, joka hankittiin siinä suhteen alkupuolella esivauvaksi, tulee tietenkin mukaan jokaiselle mökkireissulle. Käydään vähän ajelemassa järvellä ympyrää ja hupsassaa - rekku putoaa kyydistä ja silpotuu potkuriin. Lapset kiljuvat ja naapurin setä seisoo rannalla silmät lautasen kokoisina.

.. Öh. Annanpa olla.