Mmm'h. Tuntuu sinänsä merkityksetömältä kirjoittaa - eihän minua täällä kukaan käy tsekkailemassa.
Toisaalta.. Kirjoittamisella on tunnetusti verrattoman terapeuttinen vaikutus. Siispä. (:

Niin. Minulla on ollut sellainen pienimuotoinen ja järjetön ihastus syksystä asti. Ensimmäisestä amiskoulupäivästäni.  Hölmöintä tässä on ehkä se, etten ole kiinnostunut kenestäkäänn sitten neljännen luokan. Ja nyt.. Luulin jo päässeni pakkomielteestäni eroon. Ajattelin sen olevan laantumaan päin, haihtuvan savuna ilmaan. Mutta eiii! Minä sosiaalivammaisena ja tunnerampana en osaa käsitellä edes itseäni, saati sitten muita tältä kantilta. Voi kyllä, minä olen mitä parhain manipuloija ja perseennuolija, osaan jutella mukavia ja olla melkeinpä hyvä kaverikin. Mutta kun kyseessä on jokin tähän lokerikkoon sijoittuva tapaus, minulla menee kilo vehnäjauhoja housuihin ja pupujussi suuhun.

.. Ja tietenkin tämä ihastuttava otus on kanssani samaa sukupuolta. Etteivät vaan asiat pääsisi missään tapauksessa muuttumaan helpommiksi! ÄÄÄRHGHDKAA.

En halua olla minä.