Hei taasen.

Tyhmyys palaa suurena ja kirkkaana, se laskeutuu taivaasta ja kuiskii taas korvaanne. Mutta vain hetken ajan, sillä sen bussi karkaa kohti kaukaisia maita.

Kohti kaupungin keskustaa, tarkkoja ollaksemme.

Kuuntelin tuossa hetki sitten [öh.. hetki = pari, kolme päivää. Mutta silti!] Irinan kappaletta, jossa lauletaan näin ikään:

"Nyt elämä luisuu pois enkä mä saa sitä virtaa katkeemaan
Jokainen tunti syö sitä pois"

Kornia.

Ja ah, niin tuttua.

Minä vain istun ja olen. Mitään ei tapahdu, enkä edes yritä.Typeryyttä.

Njoo, moi. Kirjoitan taas joskus yöllä, kun ajatus kulkee ja wnb-hevarit eivät ole kiljumassa korvaan.