Niin, hei, olen täällä taas. Yhtä ahdistuneena ja yhtä ihastuttavan myönteisenä kuin aina ennenkin. Voi kyllä, tiedänhän minä, miten te kaikki [yksi? kaksi] lukijani[jotka nekin eksyivät tänne painettuaan siinä etusivulla aivan väärää linkkiä.] olette minua kaivanneetkaan! Sen suorastaan voi haistaa! [Tai sitten se olen vain minä, yksin Luoja tietää.]

Aivan. Uusi lukukausi on taas alkanut, uusi koulu, uudet ihmiset, täydellisen uutukaiset kuvioitkin, näin ollen. Käsi ylös kaikki, jotka haluaisivat vain angstata yksin jossain pimeässä nurkassa kera keksien? HAH. Niin, enhän minä ainakaan. No, en minäkään aina. Aika harvakseltaan. Nytkin minulla on ihan mukavaa. pehmeä tuoli ja itse äärettömyys ihan näppituntumalla, mikäs tässä. Tosin oma näppäimistö on mukavampi, muttei pidä valittaa pienistä. Toiset näkee nälkää, kyllä minä nyt yhdestä näppäimistöstä selviän!!

Hmm. Piti kirjoittaa jotain asiaakin. Njooooooo, ehkä se palajaa. Tulin nyt sitten vain ilmoittamaan, että olen yhä, kyllä vain, hengissä. En saanut enää unta niiltä kaikkien fanieni öisiltä puhelinsoitoilta, että tämä oli vähintäänkin välttämättömyys.

Amis-teini kiittää ja siirtyy kohti suurta tuntematonta.